MITÄ, MIKSI, MILLOIN

10 kysymystä Mennalle

1. Mitä hittoa?
- Jos jotakin haluaa kokeilla, nyt on sen aika.
Lue johdanto!

2. Okei. Mutta miksi yksin?
- Olen sinkku. Ja epäsosiaalinen introvertti.
Enkä tunne ketään joka voisi tehdä saman.

3. Tjaah. Miksi Kreikka?
- Jostakin pitää aloittaa. Kreikassa tullut käytyä jo
80-luvulta asti, joten kynnys oli matala.

4. Entä miksi juuri Pelppo..Peplo...ponssilo?
- No se onkin jännä juttu! Kreetalle muuttamista
näet suunnittelin vuosikausia, mutta nyt kun se olisi ollut
mahdollista, niin lähdinkin tänne Peloponnesokselle.
Itsekin ihmetellyt. Antiikin ajat, mystiset paikat?

5. Sulla on varmaan tuttuja siellä?
- Ei oikeastaan. Jos ei lasketa lähitavernan isäntää
Jannista ja ruokakaupan pitäjää Mariaa, joiden kanssa
ollaan jo "hei, mitä kuuluu" -väleissä.

6. Puhut sitten kreikkaa, vai?
- Δεν μιλώ καλά ελληνικά. Pärjään arkipäiväisissä
tilanteissa, mutta en pysty jäämään jaarittelemaan.
Täällä on pakko osata edes vähän, vain nuoriso puhuu
englantia.

7. Miten sulla on varaa olla siellä?
- Kreikassa asuminen on puolet halvempaa kuin Suomessa.
Sähkö on kallista ja sitä kuluu paljon asunnon lämmittämiseen,
mutta vuokrat ovat niin paljon pienempiä että silti jää voitolle.
Asun mukavasti kalustetussa kolmiossa merinäköalalla
pienemmällä vuokralla kuin katutason yksiössä Stadissa.

8. Jäätkö sinne kokonaan?
- En, nykyisen kämpän olen vuokrannut maaliskuun loppuun.
Vielä ei ole harmainta hajuakaan, mitä sen jälkeen. Ehkä menen
takaisin Ateenaan, jossa vietin kolme viikkoa syyskuussa. Ehkä
vähäksi aikaa takaisin Suomeen ottamaan vauhtia. Ehkä jonnekin
ihan muualle, vaikkapa haussittaamaan.

9. Anteeksi mitä tekemään?
- Housesitting tarkoittaa sitä, että menet asumaan vieraiden

ihmisten kotiin ja pidät huolta talon lemmikeistä, kun porukat

ovat matkoilla. Et saa palkkaa, mutta saat asua jossakin ihanassa
paikassa ilmaiseksi, ja seuranasi on kivoja karvakavereita.
Kerron tästä myöhemmin lisää.

10. Lopuksi: eikö sinulla ole ikävä lapsiasi ja lapsenlapsiasi?
- ON! KAMALA IKÄVÄ! Se on se hinta, minkä täällä olemisesta

joudun maksamaan. Olen kuitenkin järjestänyt niin, että tapaan

heitä välillä; tyttöjen kanssa vietettiin hiljan viikko Barcelonassa,

pojan kanssa vietetään kohta viikko Amsterdamissa. Naamakkain

päästään juttelemaan myös FaceTimella ja messengerillä vaihdetaan

kuulumiset ja hyvät yöt.

Totuus on, että aloin epäröidä lähtemistä kun aika oli tullut.
Kuinka voisin hylätä rakkaimmat ihmiseni maailmassa? Jospa
odottaisin vielä 10 vuotta että kaikki olisivat jo täysi-ikäisiä?

Siihen jälkikasvu:
- Eikä. Sä lähdet äiti nyt, kun oot vielä skarppi ja kondiksessa.

Et sä välttämättä enää seiskakymppisenä saisi mihinkään mentyä.

Sitä paitsi, kaikilla kun on harrastuksia ja muita menoja, niin ei

me paljoa enempää nähtäisi vaikka olisit täälläkin. Hus, hus nyt!










- Kannattaa aina kuunnella lapsia, ne on meitä viisaampia -